Mainos

Vihreiden Niinistö: Taloutta ei tasapainoteta laittamalla heikoimmat kärsimään

Oppositiopuolue Vihreät esitteli eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa Jyväskylässä varjohallitusohjelmansa. Vihreät arvostelee varsinkin hallituksen koulutus- ja kehitysyhteistyösäästöjä. 

– Taloutta ei saada kuntoon sillä, että laitetaan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsimään vaan sillä, että puolustetaan ihmisarvoa ja nostetaan ihmisiä työelämään, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.

Vihreät vaatii, että hallitus tekisi nopeasti konkreettisen päätöksen perustulokokeilusta, joka on kirjattu hallitusohjelmaan.

Vihreiden mukaan 600 miljoonan euron koulutussäästöt voitaisiin perua leikkaamalla saman verran ympäristölle haitallisia tukia. Vihreät esimerkiksi alentaisi kilometrikorvauksia ja työmatkavähennystä.

Vihreät tasapainottaisi julkisen talouden hitaammin kuin hallitus eli käyttäisi siihen yhden sijasta kaksi vaalikautta eli kahdeksan vuotta.

– Suomen talous ei kestä sitä, että ihmisten eriarvoisuus lisääntyy, koska se aiheuttaisi syrjäytymismenoja lisää, sanoo Ville Niinistö.

Juttua korjattu 20.8.: Kaksi vaalikautta on kahdeksan vuotta, ei 12.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot