Mainos

Viikko alkaa hienolla ulkoilusäällä

Viime yönä lämpötila oli laajalti pakkasella, mutta päivä tuo tähän osin muutoksen.

– Suomessa on korkeapaine ja sää on tänään poutaista. Aurinkoistakin on laajalti ja heikkotuulista. Sateita ei juurikaan tule, aivan pohjoisimmassa Lapissa on pieni sateen mahdollisuus, kertoi MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi.

– Iltapäivällä suuressa osassa maata on poutaista. Maan etelä- ja keskivaiheilla aurinko paistaa melko reippaasti, mutta jonkin verran pilvilauttoja on taivaalla.

Lapissa pysytään pakkasella koko maanantain, mutta muualla Suomessa päästään paikoin plussan puolelle.

– Itä-Suomessa lämpötila on nollassa tai vähän pakkasen puolella. Lännessä lämpötila kohoaa ylimmillään noin viiteen asteeseen. Pohjois-Suomessa on niin ikään poutaista. Aurinko paistaa laajalti ja yleisesti ollaan pakkasen puolella.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot