Mainos

Viikonloppuna 80 uutta turvapaikanhakijaa Kemiin – salakuljettajat mukana kuviossa?

Pohjoisen kautta on virrannut Suomeen viikonlopun aikana noin 80 uutta turvapaikanhakijaa. Kesän aikana heitä on tullut Kemin poliisilaitoksen kautta jo reilusti yli 500.

– Yhteensä meillä on nyt 567 turvapaikanhakijaa, joita on yritetty saada mahtumaan tiivistämällä, osa on ohjattu Rovaniemelle, kertoo Kemin vastaanottokeskuksen päällikköPirkko Rytkönen.

Osa tulijoista tulee bussi- ja junalippujen kera, osan arvellaan tulevan salakuljettajien kuljettamina. Miksi he jatkavat Ruotsin läpi Suomeen?

– Vaikea sanoa, olisiko kyseessä salakuljettajien reitti, kun osa tulee maahan heidän organisoimina. Ehkä siellä salakuljettajat ajattelevat, että Ruotsi on jo ylikuormitettu ja nyt on parempi levittäytyä tänne, arvioi Rytkönen.

Salakuljettajien tuomia ryhmiä on ilmaantunut jo useita.

– Kuormia on pudotettu huoltoasemien pihalle, esimerkiksi Irakin arabeja. Osa on jätetty moottoritielle kävelemään. Meillä olikin ennakkotieto, että Irakin arabeja tulisi viikonlopun aikana peräti 200, mutta ihan niin paljoa ei tullut, sanoo Rytkönen.

Jokainen turvapaikanhakija joutuu ensin hakeutumaan poliisiasemalle, josta heidät ohjataan vastaanottokeskukseen ensimmäisen haastattelun jälkeen.

Sekä poliisi että vastaanottokeskukset pohjoisessa toimivat nyt suuren paineen alla.

– Perjantain yhteispalaverissa oli puhetta, että poliisi rajoittaisi vastaanottoajat päiväsaikaan ja vain haavoittuvaisimmat tulijat otettaisiin vastaan illalla, kertoo Rytkönen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.