Mainos
Mainos

Viikonloppuöihin lisää poliiseja ravintolojen aukiolojen pidentyessä – "Väkevien veroale vuonna 2004 näkyi kentällä"

Alkoholilain muutos ei ainakaan vielä näkynyt poliisille asti. Viime viikonloppuna esimerkiksi putkaan vietiin selvästi alle puolet vähemmän porukkaa kuin tavallisena viikonloppuna.

Helsingin poliisi seurasi viikonloppuna, onko väkevämpien oluiden ja lonkeroiden saatavuuden kauppamyynnillä vaikutusta poliisin tehtäviin. Keskimäärin poliisilla on pääkaupungissa viikonloppuisin 300-400 keikkaa vuorokaudessa. Hälytyksistä valtaosa liittyy alkoholiin.

– Poliisitoiminnan kannalta viikonloppu oli rauhallinen ja aika normaali tammikuun viikonloppu. Tyypillistä tehtävää on vaikea nimetä, mutta päihtyneisiin henkilöihin ne pääsääntöisesti liittyivät kuten yleensäkin. Häiriökäyttäytymistä esiintyi jonkin verran, kolareita oli normaalia vähemmän ja puolen tunnin ratsiassa kärähti kaksi rattijuoppoa, mikä oli vähän huolestuttavaa, komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisista summaa.

Neljä viidestä tehtävästä liittyy alkoholiin

Sinivuoren mukaan alkoholilain muutosten vaikutuksia on tärkeä seurata jo senkin takia, että suurin osa poliisin tehtävistä liittyy tavalla tai toisella alkoholiin. Hänen arvionsa mukaan noin neljä poliisin tehtävää viidestä liittyy alkoholiin, huumeisiin tai niiden sekakäyttöön.

Nuorison viikonlopunvietto saa poliisilta kiitosta.

– Jo muutaman vuoden ajan on näkynyt sellainen kehitys, että nuoriso ei käytä enää niin paljon alkoholia kuin ennen. Tilanne on aivan erilainen kuin 10-20 vuotta sitten. Myös koulun loppumiseen ja alkamiseen liittyvä juhlinta on rauhoittunut, itse 15 vuotta poliisina toiminut Sinivuori sanoo.

Tipaton tammikuu yleistyy

Tipattoman tammikuun suosio on ollut viime vuosina kasvusuunnassa. Sinivuoren mukaan tämä näkyi myös viikonlopun tehtävien määrässä.

– Ihmisiä on selvästi vähemmän liikkeellä ja ravintolan ovat tavallista tyhjempiä. Yleensä poliisin toiminnassa piikki on yöllä kolmelta, kun väki lähtee ravintoloista. Tammikuussa sellaista piikkiä ei ole. Kautta linjan oli hiljaisempaa.

Aukiolojen piteneminen haaste

Seuraava suurempi muutos poliisin kannalta koittaa maaliskuussa, jolloin ravintolat saavat omalla ilmoituksellaan jatkaa aukioloaan aamuneljään saakka.

– Paljon riippuu siitä, miten ravintolat tarttuvat tähän uudistukseen. Poliisille muutos tarkoittaa sitä, että resursseja täytyy olla enemmän käytössä aamuyöllä. Voi olla, että poliisin perinteinen kello 03 toimintapiikki jakautuu useammalle tunnille, Sinivuori arvioi.

Väkevien veroale lisäsi tehtäviä

Sinivuoren uran varrella mahtuu muutamia alkoholilakiin liittyviä muutoksia. Hänen mukaansa 2004 toteutettu väkevien viinojen veron lasku vaikutti myös poliisin tehtäviin.

– Muistan, että se näkyi kentällä ainakin ensimmäisen kesän. Silloin meidän niin sanotut suurasiakkaat olivat keskimääräistä huonommassa kunnossa. Varmaan se tasaantui ajan mittaan, mutta selkeä alkupiikki oli havaittavissa.

Ovatko ammattiin tulevat poliisimiehet tietoisia siitä, että suurin osa tehtävistä liittyy päihtyneisiin ihmisiin, ja juoppojen kuskaus on olennainen osa työtä?

– Aina tulee yllätyksiä, kun poliisi aloittaa työuransa ja näkee, mitä työ oikeasti on. En osaa sanoa, yllättääkö juuri alkoholikeikkojen runsaus. Poliisin silmin maailma näyttää aina hieman erilaiselta kuin muiden ihmisten näkökulmasta, Sinivuori sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme