Mainos
Mainos

Viime kesän Youtube-tähti Risumies joutuu käräjille – myös videon kuvaaja syytettynä

Viime kesänä Youtubeen ladatussa videossa kuvaajaa uhannut Risumieheksi kutsuttu mies on saanut syytteet laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta. Videon kuvaaja puolestaan on saanut syytteen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Salpausselän syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Heidi Savurinne sanoo, että asiaa käsiteltäneen käräjäoikeudessa seuraavan kahden kuukauden aikana.

Risumiehenä tunnettua 72-vuotiasta miestä syytetään laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta. Youtube-videolla hän sanoo muun muassa haluavansa ampua kuvaajan.

Videon kuvannutta ja sen Youtubeen ladannutta 45-vuotiasta miestä puolestaan syytetään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Kihlakunnansyyttäjä Savurinteen mukaan kaksikon tapausta tutkittiin myös muilla rikosnimikkeillä, mutta näistä luovuttiin puuttuvan näytön vuoksi. 

Risumiestä ei esimerkiksi syytetä jätelain rikkomisesta. Savurinteen mukaan mies on kertonut siivonneensa jälkensä, jos on luontoon jotakin jättänyt. Myöskään Kouvolan kaupungilla ei ollut vaatimuksia asiassa.

Risumies syytti videon kuvaajan esiintyneen vartijana tai poliisina. Myöskään tästä ei saatu riittävää näyttöä.

Savurinne kertoo esittäneensä kummallekin osapuolelle sakkorangaistusta. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot