Mainos
Mainos

Viime vuonna syntyi ennätysmäärä suojelualueita

Uusia luonnonsuojelualueita syntyi viime vuonna Suomeen noin 24000 hehtaaria. Ympäristöministeriö luonnehtii määrää ennätykselliseksi.

Luonnonsuojeluohjelmia toteutettiin lähes 300 miljoonan markan arvosta, mikä on yli kaksi kertaa niin paljon kuin aiempina vuosina. Osa suojelualueista hankittiin valtion haltuun maanvaihdoilla.

Suojeluohjelmiin kuuluvia alueita hankittiin valtion omistukseen lähes 21500 hehtaaria. Lisäksi perustettiin maanomistajien hakemusten perusteella 133 yksityistä luonnonsuojelualuetta, joiden pinta-ala on yhteensä hieman alle 2400 hehtaaria.

Maa-alueiden hankinta suojelualueiksi sujui pääasiassa vapaaehtoisesti: vuoden mittaan vain kahdeksassa tapauksessa päädyttiin pakkolunastukseen. Vapaaehtoisia kiinteistökauppoja tehtiin yli 500 ja maanvaihtoja yli sata.

Ympäristökeskukset hankkivat viime vuonna suojelualueiksi lähinnä sellaisia alueita, jotka sisältyvät rantojensuojeluohjelmaan, soidensuojeluohjelmaan sekä Etelä-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Tämän kevään aikana on tarkoitus päättää yhteiseurooppalaiseen Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvista alueista.

Suojelualueiden runsaan hankinnan taustalla on talouspoliittisen ministerivaliokunnan vuonna 1996 hyväksymä luonnonsuojelun rahoitusohjelma, josta hallitus on myöhemmissä budjettipäätöksissään pitänyt kiinni. Ohjelman tavoitteena on, että niin nykyiset suojeluohjelmat kuin Natura 2000 -ohjelmakin saataisiin toteutettua vuoteen 2004 mennessä.

Viime vuonna luonnonsuojelualueiden hankintaan käytettiin noin 130 miljoonaa markkaa ympäristöministeriön budjettirahoitusta ja vajaat 80 miljoonaa Metsähallituksen maanmyynnistä kertyneitä tuloja.

Lisäksi suojeluun luovutettiin lähes 70 miljoonan markan arvosta valtion maa-alueita, joista suurin osa oli Metsähallituksen ja Valtion kiinteistölaitoksen hallussa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme