Mainos
Mainos

Viinan hinnan laskeminen huolestuttaa eduskuntaa

Eduskunta on ryhtynyt käsittelemään alkoholiveroon esitettyjä alennuksia kiivain sanakääntein.

Hallituksen alkoholiveroesityksen puolustajat ovat perustelleet näkemystään muun muassa työllisyydellä ja tarpeella siistiä suomalaisia juomatapoja.

Esityksen lähetekeskustelussa veronkevennysten vastustajat ovat puolestaan kantaneet huolta lisääntyvistä alkoholisairauksista

Alkoholipolitiikassa tiukinta linjaa vetävien kristillisdemokraattien ryhmäjohtaja Päivi Räsänen valitteli suurkuluttajien määrien lisääntymistä ja varoitteli kunnille aiheutuvista terveydenhuollon lisäkustannuksista. Vihreiden Osmo Soininvaara arveli, että hallitus on tekemässä Suomesta jälleen viinamaata.

-Missään nykyisessä EU-maassa ei suosita väkeviä yhtä paljon kuin Suomessa tämän esityksen toteuttamisen jälkeen, sanoi Soininvaara. Hän oli laatinut rinnakkaisaloitteen, jossa väkevien veroa ei laskettaisi lainkaan.

Kokoomuksen Kimmo Sasi arveli joutuneensa eduskunnan täysistunnon sijasta herätyskokoukseen. Hänen mielestään olisi aika tunnustaa, että suomalainen "sosiaalitätien" holhoava alkoholipolitiikka on ollut totaalisesti epäonnistunutta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 08.10.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme