Mainos
Mainos

Viisimetrinen ramppi, kylmää kyytiä ja ryömimistä, Tough Viking -estekilpailu haastoi tuhannet osallistujat sadesäässä

Helsingissä tänään järjestetyssä Tough Viking -estekilpailussa koeteltiin sekä kilpailijoiden kehoa että mieltä. 29 esteen radalla itsensä haastoi arviolta 3 700 seikkailumielistä. 

Helsingin Kaisaniemen puistossa musiikki pauhaa ja sateen piiskaama hiekkakenttä muistuttaa hiekkavelliä.

Syyssade on kuitenkin Pohjoismaiden suurimpaan estekilpailuun osallistujien silmissä pieni vaiva.

– Yritetään päästä maaliin asti, ehkäpä vielä hyvällä ajalla, kilpailuun osallistuva Joel kertoo pilke silmäkulmassa. 

Joel ei ole estehaasteen edessä yksin, vaan yhteensä neljän hengen tiimin on tarkoitus on selvitä nimenomaan yhdessä läpi esteradan. 

– Tavoitteena on selvitä hengissä, joukkuetoveri Henna komppaa nauraen. 

Kiipeilyä ja roikkumista

Kilpailu on alkanut kello kymmeneltä aamulla ja lähdöt seuraavat toisiaan kymmenen minuutin välein.

Sitä ennen osallistujat hyppivät ja hytkyvät musiikin tahtiin lämmittelyssä ennen varsinaista kisarutistusta. 

Helsingin keskustassa kiemurtelevan radan varrella on 29 estettä. Mukaan mahtuu niin jääallas kuin viisimetrisen rampin ylitys. 

Sitten vuoden 2015 kilpailussa ei ole enää nähty sähköestettä, kun kaksi kilpailijaa loukkaantui tällaisella esteellä. 

Jokainen kilpailija osallistuu kamppailuun omalla vastuulla. 

Radan varrella sattuu ja tapahtuu

Kilpailussa on omat sarjansa sekä tiimeinä että yksilöinä osallistuville. Myös kuuden hengen naistiimi Turusta hehkuttaa tiimin tärkeyttä voimaa vaativan kanisterinkantoesteen jälkeen. 

Suorituspaikka on sateen johdosta yhtä velliä. 

– Porukalla mennään, muuten ei kukaan pärjää, kuusikko vakuuttaa iloisesti yhdestä suusta. 

Koitosta varten naiset olivat harjoitelleet omien sanojensa mukaan yhdellä yhteisellä 10 kilometrin lenkillä sekä kauppakasseja kantamalla. 

Vaikka useat haasteeseen osallistujat vannovat hauskan pidon ja yhdessä tekemisen nimeen, niin parhaista tuloksista on käyty aikamoista taistelua. 

Aamulla ensimmäisenä matkaan lähti niin sanottu eliittiryhmä, jonka osallistujat kisaavat Helsingin osakilpailun lisäksi kaikkien pohjoismaisten Viking race -kilpailujen voitosta. 

Tänään voittaja kiiti esteradan alle 40 minuutin. Maalissa hymyt ovat herkässä – ajasta viis. 

Maaliviivan ylitettyään jokainen osallistuja saa kaulaansa mitalin. 

– Aivan mahtavalta tuntuu. Siis voittajafiilis. Muutamia hankaluuksia oli matkalla, mutta päästiin maaliin, Sanna tiivistää tunnelmat. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme