Mainos
Mainos

Vikingin Gabriellan keulaporttia vahvistettiin Helsingissä

Viking Linen Gabriella-autolautta lähti vähän myöhässä Helsingistä kohti Tukholmaa. Aluksen vaurioitunut keulaportti sai Helsingissä lisävahvistusta merenkulkuviranomaisten ja luokituslaitoksen valvonnassa. Keulaportti pidetään kokonaan suljettuna siihen saakka, kun varsinainen korjaus saadaan suoritettua.

Gabriella-alus saapui puolen päivän aikaan Helsinkiin. Keulaporttivaurion vuoksi viivästynyt alus oli aikataulusta noin kolme tuntia myöhässä. Viking Linen autolautta Gabriella ei päässyt eilen illalla lähtemään Tukholmasta Helsinkiin aikataulussaan. Gabriellan keulaportti vaurioitui myrskyssä viime yönä matkalla Helsingistä Tukholmaan. Gabriella pääsi matkaan korjaustöiden jälkeen kello 23 jälkeen Suomen aikaa.

Aluksella oli 1700 matkustajaa. Viking Linen mukaan matkustajilla ei ollut vaaraa.

Kun autolautta saapui aamulla Tukholmaan, keulaporttia ei voitu avata kymmentä senttiä enempää, kertoi Viking Linen toimitusjohtaja Jan Kårström.
-Keulaporttia säätelevä raide oli vääntynyt eikä porttia päästy avaamaan, Kårström sanoi.

Aluksen korjaustyöt aloitettiin viipymättä Ruotsin merenkulkuviranomaisten ja luokituslaitos Norske Veritasin valvonnassa.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme