Mainos

Vilénin pesti ulkoministeriössä varmistui

Eduskunnan jättävän Jari Vilénin odotetaan siirtyvän Suomen Unkarin-suurlähettilääksi elokuussa.

Kansanedustaja Jari Vilénin (kok.) siirtyminen ulkoministeriön palvelukseen varmistui, kun valtioneuvosto nimitti hänet tänään ulkoasiainneuvoksen virkaan. Tasavallan presidentti määrännee hänet suurlähettilääksi Budapestiin elokuun alusta.

Ennen virkanimitystä Vilén tarvitsi erivapauden virkaan. Usein ulkoasianhallinnon ulkopuolelta ministeriön virkoihin tulevat tarvitsevat erivapauden, koska kaikki asetuksen mukaiset muodolliset vaatimukset eivät täyty.

Vilénillä on vaadittu loppututkinto ja kielitaito. Sen sijaan häneltä puuttuu ministeriön järjestämä peruskoulutus ja sen jälkeinen harjoittelu ministeriössä ja ulkomaanedustuksessa. Hän on kuitenkin pitkäaikaisella ja monipuolisella toiminnallaan saavuttanut virassa vaadittavat tiedon, taidon ja kokemuksen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot