Mainos
Mainos

Villahousut esiin! Nyt kylmenee kunnolla etelässäkin

Pohjoisessa on jo hytisty huomattavan kylmässä säässä, viime päivinä vielä purevan tuulen saattelemana. Viikonloppuna kylmyys ulottuu etelän saakka.

MTV:n meteorologi Mette Mannonen kertoo, että lauantaina lämpötilat laskevat etelässä selvästi.

– Aamulla pakkasta on yleisesti viiden ja kymmenen asteen välillä. Aamu on pääosin poutainen, laajalti selkeäkin. Lähinnä idän suunnalla voi tulla joitain lumikuuroja.

Päivä on poutainen ja laajalti aurinkoinen. Myös lauantaina itärajalla voi tulla paikoin lumisateita. Pohjoisessa on Mannosen mukaan poutaa ja selkeää, ja tuulet heikkenevät.

Mannosen mukaan Suomen lounaispuolella mutkittelee sadealue, jonka sateet eivät kuitenkaan näillä näkymin yllä Suomeen saakka.

Sunnuntaina sää jatkuu poutaisena ja osin vielä aurinkoisenakin. Pakkanen kiristyy paikoin entisestään: pakkasasteita on kymmenen asteen molemmin puolin.

– Alkuviikosta sää näyttäisi jonkin verran lauhtuvan, Mannonen kuitenkin lupailee, joskin ennuste on vielä epävarma.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot