Mainos
Mainos

Virkamiehille varoituksia Kupittaan "kauhujen sairaalassa" – vanhuksia lääkittiin tiedottomiksi, nöyryytettiin ja pahoinpideltiin

Turun kaupunki on antanut kolmelle korkealle virkamiehelle kirjalliset varoitukset laiminlyönneistä Kupittaan sairaalassa. Kaupungin mukaan he olivat muun muassa ohjeistaneet alaisiaan puutteellisesti ja valvoneet näiden toimintaa kehnosti. 

Turun kaupungin tiedotteen mukaan poliisitutkinnassa ei löytynyt perusteita epäillä heitä rikosoikeudellisesti moitittavasta menettelystä. 

Turun Sanomat uutisoi runsas vuosi sitten tapauksista, joissa potilaita lääkittiin tiedottomiksi, nöyryytettiin ja pahoinpideltiin Kupittaan sairaalan vanhuspsykiatrian osastolla.

Vakavin tapauksista on vuodelta 2009, jolloin yhden hoitajan epäillään lyöneen nyrkeillä 80-vuotiasta sängyssä makaavaa potilasta, joka oli ollut osittain tiedottomassa tilassa. 

Kolmea vanhuspsykiatrian osastolla G1 työskennellyttä mieshoitajaa epäillään yhteensä 13 rikoksesta. 

– Osastolla on vallinnut vuonna 2013 huono hoitokulttuuri ja on ollut tapauksia, joissa ihmisiä on kohdeltu väärin ja valvonta on kaupungin oman sisäisen tarkastuksen perusteella pettänyt, Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell sanoo tiedotteessa. 

Hänen mukaansa ongelmiin on sittemmin puututtu.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot