Mainos

Virkkunen: Aalto-yliopiston hallitus uusiksi

Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan Aalto-yliopiston hallitus joudutaan valitsemaan uudelleen. Verkkouutisten haastattelussa Virkkunen kertoo valinnan tapahtuvan elokuussa.

Valtioneuvosto ja elinkeinoelämä nimesivät yliopiston ulkopuolisista jäsenistä koostuvan hallituksen jo viime elokuussa. Perustuslakivaliokunnan mielestä ratkaisu on kuitenkin ristiriidassa yliopiston itsehallinnon kanssa.

Uuden yliopistolain mukaan säätiöyliopiston perustajat voivat kyllä nimetä ehdokaskandidaatteja, mutta yliopistoyhteisö valitsee itse hallituksen.

Aalto-yliopisto on Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun muodostama säätiöpohjainen yliopisto. Se aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot