Mainos
Mainos

Viron puolustusministeri: Viro kyllä auttaisi, jos Suomea uhataan

Iltalehden juttu presidentti Sauli Niinistön ja eduskunnan linjaeroista puolustuspolitiikassa on saanut palstatilaa myös Virossa.

Virossa aiheesta uutisoi sunnuntaina muun muassa Postimees. Lehden mukaan Viron puolustusministeri Margus Tsahkna kuittasi Facebookissa, että Viro kyllä auttaisi suomalaisia uhkatilanteessa.

– Viro on Nato-maa, ja meitä suojelee Naton yhteinen puolustus. Suomi ei kuulu Natoon, mutta haluan rauhoitella suomalaisia ystäviä, heillä ei ole syytä huolestua, Viro tulee varmasti apuun, jos Suomi on uhattuna, Tsahkna kirjoittaa.

Puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntaa Viron parlamentissa johtanut kansanedustaja Marko Mihkelson sanoi Postimeesin mukaan Facebookissa, että keskustelussa ei ole mitään uutta. Hänen mukaansa suomalaispoliitikot ovat aina olleet ruotsalaisia vaitonaisempia Baltian maiden sotilaallisesta auttamisesta.

Iltalehdessä kerrottiin, että SDP, vasemmistoliitto sekä osa keskustan eduskuntaryhmästä haluavat kieltää Suomelta osallistumisen Viron puolustamiseen sotilaallisin keinoin. Hallituksen ja presidentin linjaus näyttää lehden mukaan hyväksyvän sotilaallisen avunannon. Linjakiistan päähenkilöiksi jutussa esitetyt presidentti Niinistö ja ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kiistivät eilen väitteen linjaerimielisyyksistä.

Virolaispoliitikkojen kommentoinnista kertoi Suomessa aiemmin Yle.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot