Mainos
Mainos

Viron suosio matkailukohteena kasvaa

Suomalaisten kiinnostus Viroa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana on Tallinnan satamaan saapunut kaikkiaan 637 900 matkustajaa. Näistä 90 prosenttia on tullut lahden yli Suomesta.

Viron tilastokeskuksen mukaan on matkustajien määrä kasvanut 11 prosenttia, vaikka samaan aikaan laivojen satamassakäyntikertojen määrä on vähentynyt 78:lla.

Tallinnan-laivoilla ei suomen tai viron kielen lisäksi kuule kovinkaan monta vierasta kieltä, sillä jäljelle jäänyt kymmenys muodostuu lähes yksinomaan ruotsalaisista.

Lähes puolet matkustajista teki matkansa virolaisen lipun alla purjehtivalla aluksella.

Tammi-maaliskuussa Tallinnan satamista vietiin rahtia kaikkiaan 1,4 miljoonaa tonnia. Määrästä suurin osa oli jalostamatonta puutavaraa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme