Mainos
Mainos

Vironvenäläisen yh-äidin tarina

Tallinnassa vieraillessa pakosti pysähtyy ajattelemaan, millainen Viro olisi ilman Neuvostoliittoon liittämistä. Olisiko siellä sama venäläinen tunnelma katukuvassa, vallitsisiko siellä vahvempi tuulahdus saksalaisuutta vai jotain ihan omaa virolaista?

Neuvostoliiton aikana Viroon asutettiin paljon venäläisiä. Ajatus oli väestösiirroin luoda uusi kansa, uusi ihminen. Hanke epäonnistui. Edelleen Virossa on vahva venäläinen vähemmistö, joka kokee maan kodikseen, seuraa Moskovan uutisia eikä osaa viroa.

Mari Saatin teos ”Lasnamäen lunastaja” on tarina ”pienestä” ihmisestä. Natalja Filippovna muuttaa Viroon aliupseerimiehensä mukana. Humalahakuinen ja väkivaltainen mies saa kuitenkin jäädä. Natalja asuu rapistuvassa lähiössä ja työskentelee tehtaassa. Hänen elämänsä kohokohdat ovat nuoruuden lomaromanssi Krimillä ja sen seurauksena syntynyt tytär Sofia.

Nataljan odotukset ja toiveet ovat tyttären paremmassa elämässä. Sofia pärjää koulussa ja on oppinut puhumaan viroa.

Yksinhuoltajaäidin vaatimaton ja tasainen elämä katkeaa, kun hänet irtisanotaan. Vailla sosiaaliturvaa, ilman valtiokielentaitoa ja ammattitaidottomana hänen vaihtoehtonsa ovat vähissä. Kuinka elättää tytär, kuinka mahdollistaa hänen terveydenhuoltonsa?

Ainoa vapaa työ on ryhtyä prostituoiduksi. Asiakkaat ovat ”peräkammarin poikia”, joilla ei ole ollut flaksia naisten parissa. He eivät halua Lady Dominaa vaan pullevan pehmeää keski-ikäistä naista, joka voisi olla kuin oma vaimo.

Lopun yllätystä en kerro, mutta se pistää lukijan miettimään.

Saatin kirja voisi olla ajankuva naisista, jotka ovat mukautuneet ympäröiviin olosuhteisiin. Jäin miettimään kuinka kulttuurisidonnaista tällainen sopeutuminen on.

Kirjoittaja on kansanedustaja (SDP) ja Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme