Mainos
Mainos

Vivian, 23, sai viime hetkellä apua nopeasti tappavaan verisyöpään: Kiitosviesti toi liittyjäryntäyksen kantasolurekisteriin

Turkulainen Vivian Salo kuuli toukokuussa sairastavansa akuuttia myelooista leukemiaa. Sairaus on aggressiivinen verisyöpä, joka johtaa hoitamattomana kuolemaan muutamassa viikossa.

23-vuotias Turun kauppakorkeakoulussa opiskeleva Salo oli toukokuussa rutiiniverikokeessa. Hän sai pari päivää myöhemmin lääkäriltä puhelun: Verikokeessa oli jotain pahasti pielessä. Tavallinen perjantai muuttui hetkessä.

Muutama päivä myöhemmin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa TYKS:issä tehdyissä jatkotutkimuksissa ilmeni Salon sairastavan akuuttia myelooista leukemiaa.

Sytostaattihoidot aloitettiin heti diagnosointia seuraavana päivänä. Raskaista hoidoista huolimatta nainen pysyy positiivisena. Hän on päättänyt taistella.

– Silloin päätin, että minulla on kaksi mahdollisuutta, joko masentua tai päättää ottaa kaikista hyvistä päivistä ilon irti, nainen kertoo.

– Päätin, että niin kauan, kun pystyn, aion käyttää kaikki hyvät päivät hyvin. 

Luovuttaja löytyi

Salo on saanut kaksi jaksoa sytostaattihoitoja. Ne eivät kuitenkaan hänen sairaudessaan yksin riitä.

– Parantuakseni tästä taudista mä tarvitsen kantasolusiirron. Muuten mä kuolen, Salo kirjoitti Facebookissa.

Muutama päivä sitten hän sai kuulla, että hänelle oli löytynyt luovuttaja kantasolurekisteristä. Suomen Punaisen Ristin (SPR) ylläpitämä kantasolurekisteri on lista henkilöistä, jotka ovat valmiita luovuttamaan kantasolujaan leukemiapotilaille. Kantasoluhoito on yleensä leukemiaa sairastavan viimeinen toivo.

Luovutetut kantasolut kerätään joko luuytimestä nukutuksessa tai verestä.

Vuonna 1992 perustetusta rekisteristä on löydetty sopiva luovuttaja yli 550 tarvitsijalle. Kantasolurekisteriin liittyjän on oltava valmis auttamaan ketä hyvänsä tarvitsevaa potilasta Suomessa tai ulkomailla.

Rekisteriin voi ilmoittautua 18-40-vuotias perusterve henkilö. Suurin osa rekisterissä olevista ei koskaan luovuta kantasolujaan. Kantasolusiirron saaneista aikuisista potilaista parantuu SPR:n mukaan 50-70 prosenttia ja lapsista 60-90 prosenttia.

Satoja uusia luovuttajia

Salo julkaisi eilen Facebookissa postauksen, jossa hän vetoaa ihmisiä liittymään kantasolurekisteriin.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tiedottaja Iira Hartikaisen mukaan Salon postaus on jo vaikuttanut kantasolurekisterin liittyjämääriin.

– Postauksen jälkeen on tähän mennessä liittynyt tai ilmoittautunut 749 henkilöä. Varsinaisestihan rekisteröinti on valmis liittyjän osalta vasta sitten, kun hän on palauttanut postitse lähiviikkoina hänelle lähetettävän sylkinäytetikun, Hartikainen kertoo.

Hartikainen korostaakin, että kantasolurekisteriin liittyäkseen on tärkeää muistaa palauttaa sylkinäyte, jotta kudostyypitys on mahdollista tehdä.

Hartikaisen mukaan potilaiden itsensä tai potilaiden läheisten tekemät päivitykset sosiaalisessa mediassa vetoavat ihmisiin. Luovuttajien tai potilaiden haastattelut eivät saa samassa määrin ihmisiä liittymään rekisteriin.

– Edellinen tapaus, joka sai aikaan tällaisen positiivisen ryntäyksen, oli muutama vuosi sitten, kun kummisetä etsi leukemiaa sairastavalle kummipojalleen lahjoittajaa. Silloin tuli tuhansia uusia lahjoittajia muutamassa päivässä, Hartikainen toteaa.

Luovuttajan löytyminen luo toivoa tulevaan

Salolle sopivan luovuttajan löytyminen oli lottovoitto. Nainen suhtautuu tulevaan nyt toiveikkaan realistisesti.

– Tässä on vielä pitkä prosessi edessä, mutta luovuttajan löytyminen antaa toivoa tulevaisuuden suhteen, Salo vakuuttaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot