Mainos

Voimakas rajuilma Kiira aiheutti pelastuslaitokselle satoja tehtäviä Uudellamaalla

Kiiraksi nimetty voimakas ukkosrintama aiheutti lauantai-iltana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle 85 tehtävää.

Suurin osa tehtävistä oli vahingontorjuntatehtäviä. Tehtäviä oli etenkin Espoon ja Kirkkonummen alueilla.

Esimerkiksi Espoossa myrsky aiheutti iltakuuden ja yhdentoista välillä 63 tehtävää, pelastuslaitos kertoo tiedotteessa. 

Kaikista 85 tehtävästä 69 oli vahingontorjuntatehtäviä. Esimerkiksi tulipaloja oli puolestaan kahdeksan.

Kiira-rajuilma jätti Länsi-Suomen rauhaan ja suuntasi myöhään eilen etelästä kohti Kaakkois-Suomea. Kaikkiaan myrsky jätti jälkeensä satoja pelastustehtäviä Uudellamaalla.

Myrskyn takia kaatuneet puut ovat haitanneet myös liikennettä teillä ja tietyillä rataosuuksilla, Liikennevirastosta kerrottiin eilen illalla.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot