Mainos
Mainos

VR:n turvaosastolla tuulee: yksi sisään, yksi ulos

VR vaihtaa turvallisuusjohtajaansa. Samalla konsernin turvallisuustehtävät keskitetään yhteen yksikköön.

Vaihdoksen taustalla ei yhtiön mukaan ole viimeaikainen ikävä julkisuus, vaan nykyisen turvallisuusjohtajan eläköityminen. Toimitusjohtaja Mikael Aro sanoo, että uudistusta ja rekrytointia alettiin valmistella viime syksynä.

Kesäkuussa aloittava uusi turvallisuusjohtaja Rauno Hammarberg tulee Nokiasta, jossa hän on toiminut vastaavissa tehtävissä. Nykyinen turvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen jatkaa hänen rinnallaan, kunnes jää eläkkeelle ensi keväänä.

VR:n turvallisuusosastolla on tapahtunut muitakin muutoksia. Jo aiemmin rikosepäilyjen takia hyllytetty lähiliikenteen turvallisuuspäällikkö irtisanoutui alkuviikosta.

Yhtiö on myöntänyt tutkineensa yhden työntekijänsä toimia tämän tietämättä keväällä 2009. Aron mukaan kyse on tuomittavasta yksittäistapauksesta.

Vuotosivusto VRLeaks puolestaan on esittänyt epäilyjä siitä, että VR on kuvannut ihmisiä asemalla ja kerännyt heistä tietoja rekisteriin.

Poliisi tutkii juttuja mahdollisina salakatseluna ja henkilörekisteririkoksena.

(MTV3 - STT)

(27.2)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme