Mainos
Mainos

VR painii ongelmissa: Lippuautomaatit pysyvät suljettuina

VR pitää lippuautomaatit suljettuna ainakin lauantaihin asti. Näin yhtiö haluaa varmistaa, että muut myyntikanavat toimivat.

Junalippuja voi ostaa muun muassa verkkokaupasta, asemien lipunmyynnistä, puhelimella asiakaspalvelusta ja junista.

Lippuja saa junista ilman lisämaksua syyskuun ajan. Vilkkaimmille asemille on järjestetty ylimääräisiä lipunmyyntipisteitä korvaamaan automaatteja.

Junalippuautomaatit suljettiin toissa päivänä. VR on kertonut, että järjestelmän vaikeudet johtuvat Accenturen ja Tiedon toimittaman tietojärjestelmän ongelmista.

VR:n mukaan lipunmyynti muita kanavia pitkin on sujunut pääosin hyvin, mutta yksittäisiä virheitä on havaittu. Lipunmyynnissä on esimerkiksi ollut muutaman minuutin katkoja tai nettikaupasta ostettu lippu ei ole tulostunut.

VR ei ole halunnut vielä arvioida, kuinka kalliiksi lipunmyynnin tekniset ongelmat yhtiölle tulevat. Yhtiön mukaan suljettujen automaattien osuus myynnistä on kymmenen prosenttia.

Matkustajaliikenteestä vastaava johtaja Antti Jaatinen ei eilen halunnut kommentoida, aikooko VR vaatia Accenturelta ja Tiedolta korvauksia.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme