Mainos
Mainos

VR: Puut kaadettava ratojen vierustoilta

Sekä VR että Liikennevirasto kaataisivat puut junaratojen varsilta. Asiasta kertovat Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet.

Viime aikoina riehuneet myrskyt ovat vaurioittaneet rataverkostoa ja haitanneet junaliikennettä. Jos puut kaadettaisiin radan molemmin puolin esimerkiksi 30 metrin etäisyydeltä, sään ääri-ilmiöt eivät tekisi niin suurta vahinkoa verkostolle.

Ylijohtaja Ossi Niemimuukko Liikenneviraston rautatieosastolta uskoo, että puiden kaataminen vähentäisi merkittävästi junaliikenteen ongelmia.

Puita ei kuitenkaan voida kaataa noin vain, sillä suurin osa radanvarsien metsistä kuuluu yksityishenkilöille. Omistajia on kymmeniätuhansia. Valtio omistaa vain murto-osan rataa ympäröivistä metsistä, ja niistä puut on jo kaadettu.

Ruotsissa lakia on muutettu niin, että viranomainen saa kaataa puita radan varrelta myös toisten mailta. Viranomaisen on kuitenkin maksettava omistajalle korvaus menetetyistä puista.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme