Mainos
Mainos

Vuoden isä -palkinto jaetaan kolmelle

Vuoden isä -palkinnon saa tänä vuonna kolme miestä, jotka ovat tehneet oman isyytensä lisäksi vapaaehtoistyötä.

Isyyden monipuolisuutta on haluttu tuoda esiin jakamalla palkinto kolmelle. Palkitut asuvat Vantaalla, Oulussa ja Mynämäellä.

Palkinnon saajat ovat ovat opettaja Abdishakur Moalin Vantaalta, palvelupäällikkö Pasi Orava Oulusta ja isoisä Hannu Gustafsson Mynämäeltä. Vuoden isä -palkinto myönnetään henkilöille, jotka ovat omalla esimerkillään ja toiminnallaan edistäneet isyyttä.

Palkinto myönnettiin Moalinille toimimisesta hyvänä isänä omille lapsilleen sekä vapaaehtoistyöstä lasten ja nuorten urheiluharrastusten järjestäjänä sekä maahanmuuttajalasten kotouttamisen edistäjänä.

Orava saa tunnustuksen toiminnastaan vapaaehtoisena uusperheellisten yhdistyksessä sekä toiminnasta erilaisissa isän rooleissa ja lasten tasapuolisen kohtelun puolestapuhumisesta.

Gustafssonille palkinto myönnetään varaisovanhemmuuden puolesta tekemästään vapaaehtoistyöstä sekä isyyden pysyvyyden ja ylisukupolvisen luonteen esille tuomisesta. Gustafsson on ollut keskeisenä ja näkyvänä henkilönä luomassa "varaisovanhemmuuden -mallia" sekä levittämässä mallia eri puolille maata.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme