Mainos
Mainos

Vuorotteluvapaa kiinnosti naisia

Vuorotteluvapaalle lähti viime vuonna noin 5000 työntekijää. Eniten vuorottelu kiinnosti opettajia, terveydenhoito- ja sosiaalialan sekä teollisuuden työntekijöitä. Useimmat heistä ovat noin 40-vuotiaita naisia. Eniten vuorottelua käytettiin Uudellamaalla ja suurissa kaupungeissa. Tiedot ilmenevät Jyväskylän yliopistossa tehdystä tuoreesta tutkimuksesta.

Työministeriön tavoitteena oli, että vuoden 1996 aikana vuorotteluvapaalle lähtee 5000-10 000 työntekijää, joten minimitavoite täyttyi. Vuorotteluvapaalle lähdettiin lähinnä perheen kaipaaman lisäajan tai hoivatyön vuoksi.

Tärkeitä vaikuttimia olivat myös työstä aiheutunut stressi ja työpaikan huono ilmapiiri. Lisäksi vapaalle lähteneitä vetivät puoleensa mahdollisuus paneutua harrastuksiin ja kuntoiluun sekä tarve levätä. Kyselyyn vastanneista yhdeksän kymmenestä ilmoitti, että vapaalla olo oli vastannut heidän odotuksiaan.

Vuorotteluvapaalla oleva saa korvausta, joka on 60 prosenttia ansiosidonnaisesta päivärahasta.

Työnantajien mielestä vuorotteluvapaa antaa mahdollisuuden ajaa sisään uusia työntekijöitä. Huonoina puolina nähtiin toisaalla sijaisten etsintä ja heidän perehdyttämisensä. Vuorottelun hyvinä puolina työnantajat näkivät erityisesti sen, että vapaan jälkeen työntekijät olivat energisempiä. Lisäksi kiiteltiin myös sijaisten työpaikalle tuomia uusia tuulia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme