Mainos
Mainos

Vuosaaren satamahanke nytkähti eteenpäin

Ympäristöministeriö vahvisti tänään Vuosaaren satamaa ja sen liikenneyhteyksiä koskevan seutukaavan vastoin ympäristöministeri Satu Hassin omaa kantaa. Valtioneuvoston enemmistö kannatti kaavan hyväksymistä, joten kaavan vahvisti Hassin puolesta ministeri Suvi-Anne Siimes.

Hassi myöntyi näin enemmistön kantaan, mutta siirsi päätöksenteon sijaiselleen. Hän on itse paraikaa virkamatkalla Aasiassa. Kaavasta oli tehty valituksia, jotka nyt siis hylättiin. Vahvistuspäätöksestä voi kuitenkin vielä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Osa Itä-Helsinkiin suunnitellun sataman ympäristöä kuuluu Natura-ohjelmaan. Seutukaavapäätöksen perusteena on, ettei rakentamisen katsota heikentävän merkittävästi alueen luontoarvoja.

Ympäristöministeriö käsittelee vielä alueen asemakaavan.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 24.01.2002)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme