Mainos
Mainos

Vuotos hiertää vielä Naturaa

Ympäristöministeriö ja alueelliset ympäristökeskukset ovat esitelleet tarkistetun ehdotuksen Suomen Natura-verkostoksi. Ympäristöministeri Pekka Haaviston (vihr.) johtama ministerityöryhmä pääsi kohteista yksimielisyyteen lukuunottamatta Vuotoksen kaavailtua allasaluetta.

Suomen Natura-ohjelmaan ehdotetaan yli 1400 aluetta. Kokonaispinta-ala on 4,8 miljoonaa hehtaaria. Ehdotus on 263 000 hehtaaria pienempi kuin keväällä 1997 esillä ollut ehdotus. Tarkistetun ehdotuksen pohjalta alueelliset ympäristökeskukset lähettävät vastineet muistutusten tekijöille ja lausunnon antajille. Viimeistelty Natura 2000 -ehdotus on tarkoitus viedä valtioneuvoston päätettäväksi toukokuun lopulla, jonka jälkeen ehdotus annetaan EU:n komissiolle.

Natura 2000 -suojeluehdotuksen kiistanalaisimman kohteen, Kemihaaran soiden eli Vuotoksen alueen kohtalo jää valtioneuvoston päätettäväksi. Vuotoksen 10 000 hehtaarin alue ei sisälly Lappia koskevaan tarkistettuun suojeluehdotukseen. Suurin osa koko Suomen esitetyistä suojelualueista sijaitsee Lapissa, ja Lapin suhteellinen osuus suojelussa nousi verrattuna aikaisempaan esitykseen. Alueiden yhteispinta-ala Lapissa on vajaat kolme miljoonaa hehtaaria, eli noin kolmekymmentä prosenttia läänin alueesta.

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä Naturan kahden prosentin lisäys vanhoihin suojeluohjelmiin ei riitä pysäyttämään suomalaisen luonnon ja sen uhanalaisten lajien tilan huononemista. Kotimaisen suojelualueverkoston aukkoja olisi liiton mielestä voitu paikata EU-rahoilla. Liitto korostaa, että suurimmat puutteet jäävät Etelä-Suomeen, minkä maapinta-alasta yhä alle kolme prosenttia on suojeltu.

Luonnonsuojeluliitto odottaa Natura-keskustelun hiljenevän, koska 97 prosenttia maanomistajien uusiin alueisiin kohdistuneista muistutuksista on otettu huomioon tavalla tai toisella. Liiton mielestä Naturan EU-rahat ovat tärkeitä maaseudun asuttuna pitämisessä. Natura-kohteiden hoito- ja käyttösuunnitelmiin saadaan ajan myötä miljardeja markkoja yhteisörahoitusta, liitto uskoo.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme