Mainos
Mainos

WWF: Itämerennorpan pyyntikiintiötä ei saa kasvattaa

Ympäristöjärjestö WWF vastustaa maa- ja metsätalousministeriön esitystä lisätä itämerennorpan pyyntikiintiö 100 norpalla 300 yksilöön. Järjestön mukaan Pohjanlahden norppakanta toipuu vielä ympäristömyrkkyjen aiheuttamasta kannan romahduksesta.

Itämeren suojelukomission Helcomin mukaan Itämerennorpan varovainen pyynti on mahdollista vain yli 10 000 norpan kannasta. Itämeren norppakanta on jakaantunut neljälle lisääntymisalueelle, joista vain Pohjanlahden osakanta ylittää tämän määrän.

WWF:n mukaan kestävä pyyntikiintiö olisi korkeintaan 150 norppaa. Esimerkiksi Ruotsin kiintiö on 130 yksilöä.

– 300 norpan kiintiö Suomessa ei enää olisi varovaista pyyntiä, etenkään kun samassa kannassa on myös Ruotsin 130 lupaa, sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen järjestön tiedotteessa.

Järjestön mukaan tulevaisuudessa myös ilmaston lämpeneminen uhkaa itämerennorppaa yhä enemmän.

– On tärkeää saada norppakanta kasvamaan mahdollisimman vankaksi, sillä jäätalvien heikentyessä sen poikiminen vaikeutuu yhä enemmän myös Itämeren pohjoisimmassa kolkassa Perämerellä.

Vaikka itämerennorpan pyyntikiintiön kasvattamista perustellaan lähinnä norpan kalastukselle aiheuttamilla vahingoilla, niistä on WWF:n mukaan vain vähän näyttöä.

Viime vuosisadan alussa itämerennorppia oli noin 200 000. Nykyisin kanta on vain noin kymmenesosa siitä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot