Mainos

WWF nosti Itämeren arvokkaaksi luontokohteeksi

Kansainvälinen WWF on hyväksynyt Itämeren osaksi maailmanlaajuista verkostoa, johon kuuluu runsaat 200 arvokkaaksi luokiteltua luontokokonaisuutta.

Talvimyrsky


Verkostoon kuuluvat ennestään muun muassa kilpikonnistaan kuuluisat Galapagos-saaret ja sademetsäalueita eri puolilta maailmaan. Global 200 -ohjelma pyrkii WWF:n mukaan säilyttämään maapallon arvokkaimpien meri-, metsä- ja sisävesiekosysteemien luontoarvot. Itämeri pääsi WWF:n verkostoon omaleimaisuuden ansiosta, kertoi Suomen WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen tänään Helsingissä.

Itämeri on muun muassa maailman suurin murtovesiallas. Sen vesi ei ole niin suolaista kuin valtamerissä, ja lisäksi suolapitoisuus vaihtelee.

Kampanja alkoi

Suomen WWF ilmoitti niin ikään sitoutuvansa aiempaa tiukemmin Itämeren suojeluun. Järjestö uusii Itämeren suojeluohjelmansa ja tähtää Tannisen mukaan kokonaisvaltaiseen suojelutyöhön yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

Järjestö asettaa Itämeren tilalle selvät tavoitteet 30-50 vuoden tähtäimellä, kertoi Tanninen kampanjan avajaisissa. Tunnuksen "S.O.S - Meri hädässä" avulla järjestö kerää kotimaassa myös varoja suojelutyötä varten.

Suojelujohtaja Jari Luukkosen mukaan Itämeren suojelussa on olennaista puuttua fosforia tuovaan hajakuormitukseen ja liikenteen typpipäästöihin, jotka kumpikin rehevöittävät Itämerta. Lisääntyvät öljykuljetukset ja uudet satamat ovat tuoreimpia ympäristöuhkia Itämerellä.

Luukkonen on toiveikas, että Itämeren suojelu ymmärretään Venäjälläkin aiempaa paremmin. Silti WWF:n mielestä suomalaisavun ehdoksi on asetettava se, että Pietarin jätevesien puhdistuslaitos saadaan valmiiksi. Tätä WWF aikoo korostaa, kun Suomen virallista Itämeren suojeluohjelmaa uusitaan.

Ohjelman pitäisi olla valmis vuoden lopussa. Luukkosen mukaan Ruotsin puheenjohtajuuskauden aikana Itämeren huonontuva tila pyritään nostamaan myös EU:n asialistalle.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.