Mainos
Mainos

Ydinperheen ulkopuolisille haetaan yhä enemmän oleskelulupia

Ydinperheeseen kuulumattomille omaisille haetaan Suomessa yhä enemmän oleskelulupia. Maahanmuuttoviraston mukaan muille omaisille kuin perheenjäsenille haettiin alkuvuonna runsasta 400:aa oleskelulupaa. Tämä oli 15 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Iäkkäät vanhemmat tai isovanhemmat ovat lupaa hakevista vain pieni osa. Lisäksi lupia haetaan esimerkiksi sisaruksille.

Viraston mukaan kasvua selittää osin se, että oleskelulupahakemusten määrä on yleisestikin kasvanut. Esimerkiksi somalialaisten oleskelulupahakemukset ovat lisääntyneet, ja Somaliassa perhekäsitys on usein laajempi kuin Suomessa.

Perhesiteen perusteella oleskeluluvan voi saada Suomessa asuvan puoliso tai alaikäiset lapset sekä alaikäisen huoltaja. Lisäksi lain mukaan oleskeluluvan voi saada, jos hakija on Suomessa asuvasta täysin riippuvainen ja asianosaiset ovat aiemmin viettäneet yhteistä perhe-elämää.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme