Mainos
Mainos

Yersiniabakteeri pesii possunlihassa

Noin 40 prosenttia suomalaisista sioista kantaa yersiniabakteeria. Yersinia on Suomessa kolmanneksi yleisin elintarvikeperäinen vatsataudin aiheuttaja salmonellan ja kampylobakteerin jälkeen. Tuore väitöskirja muistuttaa, että vaikka yersinian aiheuttamat oireet ovat lieviä sen jälkitaudit ovat vakavia.

Siat ovat tällä hetkellä ainoa tunnettu yersiniabakteerin eläinreservoaari eli ihmisten yersiniatartuntojen lähde. Yersinia tartuntoja on Suomessa todettu vuosittain noin 700-800, mutta todellisen määrän arvellaan olevan noin kymmenkertaisen. Useimmiten yersinian aiheuttamaan vatsatautiin sairastuvat alle 5-vuotiaat lapset.

Sianlihan on tiedetty olevan yersiniatartuntojen lähde jo kymmenisen vuotta. Muun muassa sian teurastumenetelmiä muutettiin aikanaan tartuntojen vähentämiseksi. Tutkija kuitenkin haluaa muistuttaa elintarvikehygienian merkityksestä myös kuluttajapäässä.

Ongelmana tutkija pitää jälkitauteja: esimerkkinä hän mainitsee pahat niveloireet ja kyhmyruusun.
(MTV3/Marjo lehikoinen)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme