Mainos
Mainos

Yhä harvempi ajaa maistissa

Yhä harvempi ajaa autoa humalassa. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan yli kahdeksan tuhannesta autoilijasta ajaa maistissa. Heistä seitsemän puhaltaa jonkin nollan ylittävän luvun, mikä ei kuitenkaan ylitä rattijuopumusrajaa. Varsinaisia rattijuoppoja on noin 1,5 tuhannesta.

Tiedot selviävät poliisin tutkimuksesta, johon puhallutettiin viime kevään ja syksyn aikana lähes 12 000 autoilijaa. Tutkimuksessa jäi kiinni 154 rattijuoppoa ja 728 maistissa ajanutta. Luvut ovat lähes samat kuin edellisenä vuonna. Poliisin mukaan rattijuopumukset ja maistissa ajaminen ovat kuitenkin pitkällä aikavälillä vähentyneet.

Poliisin mukaan tilastoihin tulee piikkejä vuosittain, kun ihmiset poistuvat autolla suurista tapahtumista. Esimerkiksi Himoksen Iskelmäfestivaaleilta poistuneista joka kymmenes poliisin puhalluttama ajoi maistissa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme