Mainos
Mainos

Yhä useampi lapsi vaihtaa kotia vuoroviikoin

Yhä useampi lapsi asuu vuoroviikoin eri kodissa vanhempien eron takia.

Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalaisen mukaan viime vuonna noin 2 000 lasta oli vuoroasumissopimuksen piirissä. Vuonna 2009 luku sopimus tehtiin 1 500 lapselle.

Kaikki tapaukset eivät kuitenkaan näy virallisissa tilastoissa, sillä suuri osa vanhemmista sopii lapsen vuoroasumisesta myös keskenään. Vuoroasumisen tavoitteena on, että eron jälkeen molemmat vanhemmat voivat säilyttää yhteyden lapseen.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan suosittele vuoroasumista alle 3-vuotiaille lapsille, koska kahden kodin järjestely voi haitata emotionaalista ja älyllistä kehitystä. Lapsi voi tuntea myös ulkopuolisuutta ja juurettomuutta.

Sunnuntaisuomalaisen mukaan jatkuva kodin vaihtaminen sopiikin paremmin murrosikään ehtineille lapsille, sillä he kokevat sen usein paremmaksi kuin niin sanottuna viikonloppulapsena olemisen.

Joskus vanhempien itsekkäät tarpeet, kuten vapauden ja oman ajan tarve, saattavat vauhdittaa vuoroviikkoratkaisuun päätymistä, pelkää Helsingin kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Piia Pelkola. Järjestelyn taustalla saattavat olla myös taloudelliset seikat.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme