Mainos
Mainos

Yhä useampi pelastuslaitos laskuttaa virhehälytyksistä

Yhä useampi pelastuslaitos laskuttaa toistuvista vääristä automaattihälytyksistä.

STT:n selvityksen mukaan jo noin puolet pelastuslaitoksista perii maksun toistuvista turhista palohälytyksistä. Loputkin kertovat valmistelevansa laskutuksen aloittamista.

Tarkoituksena on vähentää aiheettomien hälytysten määrää. Automaattihälytys lasketaan erheelliseksi, jos hätäkeskukseen yhteydessä oleva paloilmoitin pärähtää esimerkiksi tupakoinnin, kokkauksen tai remonttipölyn takia.

Toisesta virhehälytyksestä 12 kuukauden aikana lähetetään korjauskehotus ja kolmannesta lasku kiinteistön haltijalle tai omistajalle. Tyypillisesti virhehälytyksestä joutuu pulittamaan 600-800 euroa.

Sekä Helsingin että Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksilta on jo postitettu useita kymmeniä laskuja muutamassa kuukaudessa.

– Jokin paikka on saanut kolme neljä laskuakin. Tyypillisiä ongelmakohteita ovat päihdeongelmaisten asuntolat ja jostain syystä myös opiskelija-asuntolat, kertoo palomestari Mikael Siitonen Helsingistä.

Helsingissä ja Keski-Uudellamaalla virhehälytykset vaikuttaisivat vähentyneen alkukuukausina.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme