Mainos
Mainos

Yhä useampi tuomari on nainen

Tuomioistuimien sukupuolijakauma on tasaantumassa, sillä aiemmin miesvaltaisella alalla yhä useampi tuomari on nainen.

Helsingin Sanomien mukaan esimerkiksi Helsingin hovioikeudessa viime viikolla tuomarinvalan tai -vakuutuksen antaneista 12:sta lakimiehestä yhdeksän oli naisia.

Käräjä- ja hovioikeuden tuomareissa on vielä miesvalta, mutta hallinto-oikeuksien tuomareista on jo enemmistö naisia.

Lakimiehiksi valmistuvista noin 60 prosenttia on naisia, ja heistä päätyy tuomariksi useampi suhteessa miehiin. Miehet päätyvät useammin yksityiselle sektorille esimerkiksi asianajajiksi.

"Sukupuolijakauma voi vaikuttaa tuomioistuimen uskottavuuteen"

Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen arvioi Helsingin Sanomissa, että tuomarien sukupuolijakaumalla ei ole merkitystä tuomioiden kannalta, mutta se voi vaikuttaa tuomioistuimen uskottavuuteen.

Takkusen mukaan kansalaiset haluavat, että asioita ratkaistaan sekä mies- että naisnäkökulmasta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme