Mainos
Mainos

Yhdistyslain uudistaminen etenee riitaisena

Yhdistyslakia ei näillä näkymin muuteta aivan sillä tavalla, kuin asiaa valmistellut oikeusministeriön työryhmä on ehdottanut.

Keskustan Verkkoapila kertoo, että kolme suurinta puoluetta moittivat ryhmän tärkeimpiä ehdotuksia. Puolueiden mielestä esimerkiksi etäosallistuminen päätöksentekoon pitäisi epäselvyyksien välttämiseksi sallia vain kokouksen aikana.

Samasta asiasta oli erimielisyyttä jo ehdotuksen laatineessa työryhmässä. Osa jäsenistä oli sitä mieltä, ettei esimerkiksi äänestäminen ennakkoon tai jälkikäteen saisi olla mahdollista. Etäosallistuminen kokoukseen voi tapahtua esimerkiksi tietokoneyhteyden avulla.

Ministeriön työryhmän ehdotus yhdistyslain muutoksista valmistui viime kesäkuussa. Puolueille ja järjestöille annettu lausuntoaika päättyy maanantaina.

Verkkoapilan mukaan suurimmat puolueet vierastavat myös ajatusta toimeenpanevasta johtajasta, joka hoitaisi yhdistyksen päivittäistä hallintoa ja olisi siitä vastuussa. Puolueiden mielestä sellainen ei sovi yhdistyksiin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme