Mainos
Mainos

Yhdysvaltain uusi suurlähettiläs Bob Pence ihailee Iivo Niskasta ja sisua – Suzy-vaimo hämmästeli Suomen kaunista säätä

Hiihtäjä Iivo Niskanen on yksi ensimmäisistä henkilöistä, jonka Yhdysvaltain uusi suurlähettiläs Helsingissä, Robert "Bob" Pence, haluaa tavata Suomessa.

Lähetystössä lähettilään residenssin edustalla Kaivopuistossa tiedotusvälineille esittäytynyt Pence kertoo seuranneensa perheensä kanssa Niskasen 50 kilometrin kultahiihtoa talvella tv-ruutuun liimautuneena.

– Se oli mahtava kisa. Kun katsoin hänen menevän ja menevän ja menettävän juomapullon, ajattelin, että tässä toteutuu suomalainen käsite 'sisu', toivottavasti lausuin sen oikein. Sisäinen vahvuus ja sisäinen luonteenlujuus, tahto olla häviämättä, Pence sanoi.

Virginiasta itärannikolta kotoisin oleva Pence kertoi myös pitävänsä jääkiekosta.

Senaatti vahvisti hänen nimityksensä kaksi kuukautta sitten. Hän saapui puolisonsa Suzy Sarbacherin kanssa vastikään Helsinkiin, ja osa lähetystön henkilökunnasta ei ollut vielä ehtinyt tavata häntä.

"Pidämme kävelemisestä"

 – Pidämme kävelemisestä. Suzy on parina viime iltana kävellyt tässä lähistöllä ja Esplanadilla, hienoa seutua, ja olemme jo löytäneet pari erittäin tasokasta ravintolaa, Pence kertoi.

Ennen Suomeen tuloaan Pence kertoi olleensa läsnä Suomen ja Ruotsin puolustusministerien tavatessa puolustusministeri James Mattisin aiemmin tässä kuussa Pentagonissa. Pence on tavannut myös Suomen Washingtonin suurlähettilään Kirsti Kaupin.

Pencen mukaan politiikka on hänelle harrastus. Hän kertoo toteuttavansa Donald Trumpin ulkopolitiikkaa lähtökohtanaan reiluus, ystävällisyys ja suoruus. Hillitty ja rauhallisesti puhuva diplomaatti korosti maiden hyviä suhteita ja halunsa tekemään töitä asian eteen. Presidentti Sauli Niinistölle hän luovuttaa valtuuskirjansa tällä viikolla.

Hän lainasi suomalaistoimittajille demokraattipresidentti John F. Kennedyn kuuluisaa lausahdusta maan eteen ponnistelemiseksi.  

Pence toi esiin viisi korkeimmalla sotilasansiomitalilla Medal of Honorilla palkittua suomalaislähtöistä miestä, jotka aikoinaan palvelivat Yhdysvaltain asevoimissa –Espanjan-Yhdysvaltain sodassa 1898, boksarikapinassa Kiinassa 1800-ja 1900-lukujen taitteessa, ja ensimmäisessä maailmansodassa.

Kennedy Centerin toiminnassa mukana

Pence on neljän viime vuoden ajan ollut tekemisissä kulttuurikeskus Kennedy Centerin kanssa Washingtonissa. Muun muassa taidemuseo Kiasman suunnitelleen arkkitehti Steven Hollin suunnittelema keskuksen lisärakennus on parhaillaan työn alla. Kennedy Centerin johtokunnan jäsenyyden lisäksi hän on toiminut myös muun muassa World Affairs Councilin johtokunnassa.

Vuonna 1945 syntynyt Pence on tukenut republikaanipuoluetta sadoillatuhansilla dollareilla. Pence perusti kiinteistörakennusyhtiö Pence Groupin vuosikymmeniä sitten. New York Timesin mukaan Pence ei tukenut Trumpia, mutta varapresidentti Mike Pence - joka ei ole sukua lähettiläälle - oli suositellut häntä.

Väitöskirja Dantesta työn alla

Pencellä on useita tutkintoja American Universitysta, sekä Marylandin ja Yalen yliopistoista. Yalessa hän opiskeli italiaa, ja Pence valmisteleekin väitöskirjaa renessanssikirjailija Dante Alighierista (1265-1321). 

 – Suomen geopoliittinen merkitys kasvaa, koska sillä on 800 mailin (1300 kilometrin) yhteinen raja Venäjän kanssa ja maalla on pitkä historia poliittisten tapahtumien keskellä – ensimmäisenä tulee mieleen Helsingin Etyk-päätösasiakirja, Pence sanoi Yale News -lehdessä viime vuoden lopulla.

Lehden haastattelussa Pence myös sanoi, että Suomi on ”erittäin samalla puolella lännen kanssa”, vaikkei olekaan Nato-maa.

Haluaa tiivistä kulttuuriyhteistyötä

Yale Newsissä Pence myös sanoi haluavansa parantaa kulttuuriyhteistyötä ja alkaneensa katsoa suomalaisia elokuvia ja lukea suomalaista kirjallisuutta, ja toivoo oppivansa puhumaan suomea kohtuullisen hyvin.

Suomalaiseen kulttuuriin Pence puolisoineen päässeekin tutustumaan pian.

– Mietimme parhaillaan matkustamista eri puolille Suomea tänä kesänä, koska olen ymmärtänyt, että tekin olette jossain päin maata (lomailemassa) heinä- ja elokuussa, Pence sanoi hyväntuulisesti toimittajille.

Suzy-vaimo hämmästeli Suomen kaunista säätä, ja toivoi että se pysyy tällaisena. Tilaisuuden lopuksi Pence mainitsi, että heillä on 50-vuotishääpäivä kesäkuun puolivälissä.

Pencen edeltäjänsä Charles C. Adams oli Kaivopuiston lähetystön esimies heinäkuusta 2015 tammikuuhun 2017. Adamsin ja Pencen välillä lähetystöä on johtanut asiainhoitaja Donna Welton.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme