Mainos
Mainos

Yhteiskunnallisille yrityksille etujärjestö

Yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen keskittyvät yritykset ovat perustaneet oman etujärjestön Arvo-liiton.

Järjestö kuuluu Yleiseen Teollisuusliiton kautta Elinkeinoelämän Keskusliittoon.  

Järjestöön kuuluu yritysten lisäksi säätiöitä ja rekisteröityjä yhdistyksiä, joilla on liiketoimintaa. Jäsenkunta painottuu sosiaali- ja terveysalaan, mutta mukana on myös muiden alojen yrityksiä.  

Hankkeen takana on muun muassa kierrätys- ja koulutusalan yrityksiä sekä huvipuistoja ja tunturihotelleja.  

– Päätimme viime syksynä perustaa järjestön, kertoo Arvon hallituksen puheenjohtaja Pentti Lemmetyinen.  

Lemmetyinen perustelee yhteiskunnallista yrittämistä sillä, että hyvinvointivaltiota kohtaan on syntynyt uhkia muun muassa kuntien harjoittamasta kilpailuttamisesta.  

Liiton toimitusjohtajan Kimmo J. Lipposen mukaan periaatteena on, että jäsenet investoivat voittonsa yhteiskunnallisten ja arvolähtöisten päämääriensä mukaiseen toimintaan.  
   

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme