Mainos

Jatko kiinni Sipilästä – neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta ovat keskeytyneet

Yhteiskuntasopimusneuvottelut Etelärannassa ovat keskeytyneet.  

Palkansaajajärjestöjen puheenjohtajat poistuivat Etelärannasta pian puolenpäivän jälkeen. 

Palkansaaja- ja työnantajajärjestöt neuvottelivat yhteiskuntasopimuksesta Etelärannassa selvitysmies Juhani Saloniuksen johdolla. Salonius antaa tilanteesta raportin pääministeri Juha Sipilälle.  

Etelärannassa neuvotteluja seurannut MTV Uutisten toimittaja Raimo Pitkänen kertoo, että osapuolten näkemykset eivät ole kohdanneet.

– Käytännössä tänään ei ole tapahtunut edistymistä ja on nyt pääministerin tulkinta haluaako hän tätä prosessia jatkaa vai ei.

– Peruskysymyksessä eli kilpailukykyloikkaan sitoutuminen viidellä prosentilla mikä on ollut hallituksen tavoite, niin siihen palkansaajapuoli ei suostu, Pitkänen kertoo.

Myös EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kertoo neuvottelujen jatkon riippuvan nyt pääministeri Sipilästä. 

– Neuvottelujen tilanne on erittäin haastava, Häkämies sanoo. 

Häkämiehen mukaan neuvottelujen haastavin asiakohta on kysymys viiden prosentin kustannustason alentamisesta. 

Twitterissä muun muassa oppositiopoliitikot kommentoivat yhteiskuntasopimusneuvottelujen keskeytymistä.

Jos twiitit eivät näy, voit katsoa ne tästä ja tästä.


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot