Mainos
Mainos

Yksi kuollut rivitalopalossa Kotkassa – asukkaat evakkoon

Kotkan Karhulassa yöllä syttyneessä rivitalon asuntopalossa kuoli yksi ihminen, kerrotaan Kaakkois-Suomen poliisista.

Rivitalon kaksikerroksisen päätyhuoneiston yläkerta tuhoutui palossa täysin, ja alakertaan tuli huomattavia vesi- ja savuvahinkoja.

Rikoskomisario Jyrki Hänninen kertoo STT:lle, että tuhoutuneesta huoneistosta löytyi kuolleena naishenkilö. Uhrin henkilöllisyyttä ei ollut vielä aamulla saatu varmistettua.

Asukkaat evakkoon

Pelastuslaitos sai tiedon Eskolantiellä tapahtuneesta palosta puolenyön aikaan. Rivitalon päätyhuoneisto oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle. Palo ei levinnyt muihin huoneistoihin, mutta niihin tuli vesivahinkoja.

Rivitalon asukkaita evakuoitiin palon vuoksi yöllä. Pelastuslaitokselta kerrottiin aamupäivällä, että huoneistojen ennallistaminen on käynnissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kuivatusta ja savunhajun poistamista.

– Tavoitteena on, että asukkaat pääsisivät mahdollisimman pian palaamaan koteihinsa, kertoi päivystävä palomestari Miikka Leinonen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kello 9.30:n aikaan.

Rikoskomisario Hänninen kertoi aamulla, ettei palon syttymissyystä ole tietoa. Poliisi ja pelastuslaitos tekevät yhteistyötä palon syyn selvittämisessä.

Paloa oli sammuttamassa 17 pelastuslaitoksen yksikköä. Palomestari Leinonen kertoo, että palopaikalla on iltapäivään saakka yksi pelastuslaitoksen yksikkö jälkivartiossa. Tällä on tarkoitus varmistaa, ettei palo pääse syttymään uudestaan.



Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme