Mainos

Yksityisasunnon muovipussilöytö huutokaupataan – harvinaisten kultakolikkojen arvo yli 1200 euroa kappale

Syyskuun alussa espoolaisasunnosta löytyi kymmenittäin eteläafrikkalaisia kultarahoja, jotka saavat uuden omistajan tänään pidettävässä huutokaupassa. Huutokauppa Helander uskoo kolikoiden herättävän kiinnostusta laajasti.

Huutokauppa Helander oli saanut toimeksiannon kotikäynnille etsimään ja arvioimaan asunnosta mahdollisesti huutokaupattavaa tavaraa.

Asunnosta paljastui yllättävän arvokas saalis, kun 32 Etelä-Afrikasta peräisin olevaa Krugerrand-kultakolikkoa löytyi sattumalta Maxi-marketin muovikassiin kääritystä pakasterasiasta. Osa kolikoista oli Kansallisosakepankin muovikoteloissa.

Toimitusjohtaja Mika Sirén Huutokauppa Helanderilta arvioi alkukuusta omistajan hankkineen kolikot 1970-luvulla Suomesta.

– Kyseessä on senioriasukas. Arviointikäyntejä tehdään monesti juuri koteihin, joista asukas on muuttamassa esimerkiksi pienempään asuntoon tai palvelutaloon, Sirén kertoo.

Kova kiinnostus

Huutokauppa ottaa sijansa tänään keskiviikkona kello 17. Alunperin Krugerrandeja kaavailtiin myyntiin vasta lokakuussa, mutta kauppaamista päätettiin aikaistaa.

– Huutokauppoja on meillä melko usein ja kiinnostus oli kova eri tahoilta, kertoo Mika Sirén.

Huutokauppa Helanderilla kirjataan tavanomaisesti sadasta kahteensataan huutajaa tilaisuutta kohti. Kolikoiden innostamaan iltaan odotetaan kuitenkin sankempaa joukkoa.

Aarre myydään osina 

Himoitut kolikot lyödään vasaran alle noin puoli kuudelta. Kolikot on päätetty myydä yksittäin ja pareittain, jotta yhä useammalla kiinnostuneella olisi mahdollisuus hankkia itselleen pala kulta-aarretta.

Ostajia on laajalta skaalalta, mutta kokemus on Sirénille osoittanut muutamia pääkategorioita.

– Mahdollisia ostajia ovat kauppiaat, sekä kultakauppiaat että numismaatikot, somistajat, sijoittajat sekä he, jotka ostavat lahjaksi toiselle.

Ennakko- ja puhelintarjousten jättö on auennut maanantaina ja päättyy tuntia ennen huutokauppaa. Korkeimman ennakkotarjouksen voi reaaliaikaisesti käydä kurkkaamassa .

– Kullan kanssa kauppaa tekevät huutajat seuraavat maailman markkinahintaa ja tekevät tarjouksen oletettavasti vasta huomenna, Sirén toteaa.

Huutokauppa Helanderin Mika Sirén rohkaisee ihmisiä mukaan paikan päälle.

– Huutokauppa on mielenkiintoinen tapa tehdä löytöjä ja tapahtuma, jossa on vauhdikas meininki!

Suurimman kiinnostuksen saa oletettavasti aikaan vanhin kolikoista, joka leimattu vuoteen 1967. Vuosi oli ensimmäinen, kun Krugerrand-kolikoita tehtiin. Mika Sirén arvioi, että sen vasarahinta voi kohota yli kullan arvon.

– On myös hyvin mahdollista, että yksi ostaa kaikki kolikot, Sirén toteaa.

Löytö on poikkeuksellisen iso

Huutokauppa Helanderin mukaan Krugerrand-kolikot kuuluvat maailman halutumpien kultarahojen joukkoon. Krugerrand on 1960- ja 1970-luvuilta peräisin oleva afrikkalainen kolikko, joiden tämänhetkinen markkinahinta on noin 1200-1300 euroa kappaleelta. Löydön kokonaisarvo kohoaa noin 30 000 euroon.

Huutokauppa Helander kertoo, että kolikoita ja rahaa löytyy kodeista hämmästyttävän paljon. Kultarahat ovat kuitenkin edelleen harvinaisempia, vaikka niistä jokunen löytää tiensä Helanderille miltei joka kauppakerralle.

– Arvometalleja on paljon kotona. Suomalaiset ovat ahkerasti ostaneet juhlarahoja ja tuoneet maailmalta matkoiltaan.

Krugerrand-kolikot ovat kansainvälisesti kiinnostavia keräilykohteita. Markkinahintansa lisäksi niillä on alalla suuri numismaattinen arvo.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot