Mainos
Mainos

Yle: Enemmistö suomalaisista vastustaa aktiivimallia

Yli puolet suomalaisista katsoo, ettei jo voimaan astunutta työttömyysturvan aktiivimallia pitäisi ottaa käyttöön, selviää Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Aktiivimallia ilmoittaa vastustavansa 56 ja kannattavansa 37 prosenttia vastaajista. Seitsemän prosenttia ei osaa kertoa kantaansa.

Kyselyn perusteella keskustan, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kannattajista selvä enemmistö ilmoittaa kannattavansa aktiivimallin käyttöönottoa.

Vastustajia on eniten SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajissa. Myös vihreiden, RKP:n, perussuomalaisten sekä hallituspuolue sinisten kannattajien enemmistö vastusti aktiivimallia.

Enemmistö nuorista kannattaa

Kyselyssä aktiivimalli saa eniten tukea nuorilta, eli 15–24-vuotiailta. Heistä 58 prosenttia on mallin kannalla. Vanhimmissa ikäryhmissä aktiivimallin vastustus on selvästi yleisempää. Naisvastaajista mallia vastustaa 61 prosenttia, kun miehissä vastustajia on 51 prosenttia.

Aktiivimallia vastustetaan enemmän matalammissa tuloluokissa ja työttömät vastustavat aktiivimallia selvästi enemmän kuin työssä käyvät.

Taloustutkimus teki kyselyn Ylen toimeksiannosta 8.-16. tammikuuta. Siihen vastasi 1010 ihmistä ja sen virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä suuntaansa. 

Aktiivimallin perumiseksi tehty kansalaisaloite on kerännyt noin 130 000 allekirjoitusta ja palkansaajajärjestö SAK järjestää mallia vastustavan mielenilmauksen helmikuun alussa.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot