Mainos

Yle-kohu herättänyt ihmetystä ulkomailla – "Suomi voi menettää kärkipaikan lehdistönvapaudessa"

Suomi voi menettää ensi vuonna asemansa lehdistönvapauden maailman parhaana maana, uskoo Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen puheenjohtaja Ilkka Nousiainen

Hänen mukaansa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Ylen ympärille kietoutuva kohu on herättänyt ihmetystä ulkomailla, mukaan lukien järjestön pääkonttorissa Pariisissa. Toimittajat ilman rajoja ylläpitää World Press Freedom -listaa, jossa 180 maata laitetaan järjestykseen lehdistönvapauden perusteella. 

Suomi on pitänyt listan ykkössijaa hallussaan vuodesta 2009 lähtien, mutta Nousiainen pelkää, että paikka on nyt vakavasti uhattuna. 

– Emme me varmastikaan romahda, mutta ykkösasema saattaa horjahtaa, Nousiainen sanoo. 

Kuluvan vuoden kärkiviisikon muodostavat Suomen lisäksi järjestyksessä Hollanti, Norja, Tanska ja Uusi-Seelanti.   

Ylen ja Sipilän toiminnasta on kirjoitettu myös kansainvälisessä mediassa. Sipilä sanoi silti äskettäin Brysselissä, ettei kohu vaikuta Suomen maineeseen. Nousiainen pitää lausuntoa naiivina. 

– Ei hän sitä päätä tietenkään. Me emme elä tänä päivänä missään katveessa. Sana kulkee maailmalla tosi nopeasti. 

Nousiaisen mukaan järjestön näkemys on, että Yle taipui Sipilän painostuksen alla. Tapauksen kiinnostavuutta lisää maailmalla juuri se, että Suomi on opittu tuntemaan lehdistönvapauden mallimaana. 

Hän toivoo, että koko jupakka voi lopulta jopa vahvistaa suomalaista mediaa. Asian tiimoilta käytävä keskustelu on jo osoitus siitä. 

– Media on tähän kiitettävällä tavalla tarttunut ja on ärhäkkä. Tämä varmasti puhdistaa tilannetta.   

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.