Mainos
Mainos

Yle ottaakin Soinin pääministeritenttiinsä

Yleisradio ottaa perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan "pääministeritenttiinsä" maaliskuun viimeisenä päivänä. Aiempina vuosina televisio-ohjelmaan ovat osallistuneet vain kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat. Tänä keväänä tentti on nimetty "neljän suuren tentiksi".

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen perustelee päätöstä sillä, että perussuomalaisten kannatus on tällä hetkellä liki yhtä suurta kuin kokoomuksen, SDP:n ja keskustan.

Jääskeläisen mukaan päätös perussuomalaisten ottamisesta mukaan tehtiin jo tammikuun lopussa. Hän kuitenkin korostaa, ettei Timo Soinin joulukuussa esittämä vaatimus päästä tenttiin vaikuttanut Ylen päätökseen.

Ylen hallintoneuvosto päätti viime joulukuussa, että puolueiden kutsumisessa kevään vaalitentteihin saa käyttää journalistista harkintaa. Aiemmin pääministeritentteihin on kutsuttu vain kolme suurinta puoluetta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme