Mainos
Mainos

Yle: Poliisi ampui ihmisten kimppuun hyökkäilleen koiran

Poliisi on joutunut lopettamaan aggressiivisesti käyttäytyneen koiran eilen aamulla Porin Noormarkussa, kertoo Yle Uutiset.

Poliisin mukaan sekarotuinen koira oli liikkunut vapaana ja yrittänyt hyökätä asuinalueella liikkuneiden kimppuun.

Paikalle hälytetty poliisipartio ei päässyt ulos autostaan, koska koira yritti hyökätä myös poliisien kimppuun. 

Poliisi ei saanut yhteyttä koiran omistajaan useista yrityksistä huolimatta.

Tutkinnanjohtaja Tapio Santaoja sanoo Ylelle, että koira päätettiin lopettaa, koska alueella alkoi liikkua koululaisia.

– Päätös koiran ampumisesta tehtiin, kun poliisi oli seurannut tilannetta yli tunnin eikä se rauhoittunut. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, koska alueella alkoi liikkua paljon ihmisiä, myös pieniä koululaisia, sanoo Santaoja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme