Mainos
Mainos

Yle: Työntekijät marssivat ulos Helsingin postikeskuksesta

Helsingin postikeskuksen iltavuoron 250 työntekijää marssi keskiviikkoiltana ulos työpaikaltaan, kertoo Yle. Ulosmarssi tapahtui puoli kahdeksan aikaan illalla.

Pääluottamusmies Jari Pellikka sanoi, että mielenilmauksella vastustetaan hallituksen kaavailemaa postilakiuudistusta.

Esitys sallisi jakelupäivien karsimisen kolmeen päivään viikossa taajama-alueilla. Lisäksi Postin pitäisi kilpailuttaa jakelu haja-asutusalueilla. 

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on arvioinut, että jakelupäivien karsiminen ja pakkokilpailutus hävittäisi Postista nopeasti 2500–3000 työpaikkaa.

Posti katsoo, että kyseessä on laiton lakko. Postista arvioidaan, että ulosmarssi tulee vaikuttamaan postinkulkuun jonkin verran torstaina.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot