Mainos
Mainos

Ylen hallituksen puheenjohtaja: Vastaava päätoimittaja Jääskeläinen nauttii luottamusta

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen nauttii Ylen hallituksen luottamusta, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson STT:lle. Hän kertoo, että Jääskeläinen on perustellut tekemänsä ratkaisut seikkaperäisesti ja se riittää.

Wilhelmssonin mukaan päätökset on tehty journalistisen harkinnan puitteissa.

– On aivan selvää, että Yle – niin kuin kaikki vapaa media – tekee ratkaisunsa aina journalistisin perustein eikä missään tapauksessa anna ulkopuolisten eikä vallanpitäjien vaikuttaa ratkaisuihin ja sisältöihin.

– Pidämme tiukasti kiinni siitä, että Yle on riippumaton kulloisistakin poliittisista päättäjistä ja muista vallanpitäjistä, hän sanoo. 

Ylen hallitus aikoo kuitenkin keskustella kohusta seuraavassa kokouksessaan ja katsoa, mitä asiasta opittiin. Ylimääräistä kokousta asiasta ei järjestetä. Ylen hallitusta kiinnostavat myös kohun vaikutukset yhtiön maineelle.

– Keskustelemme, mitä ajatuksia tästä (kohusta kokonaisuudessaan) nousee. En voi ennakoida, mihin päätöksiin päädymme, Wilhelmsson sanoo. 

Hänen mukaansa Ylen hallituksen kannalta on tärkeää myös katsoa, että työyhteisön henki pysyy mahdollisimman hyvänä.

Ylen Terrafame-uutisoinnista alkanut kohu on saanut uusia mittasuhteita, kun moni Ylen toimittaja on julkisuudessa esittänyt erittäin kriittisiä arvioita Ylen johdon toimista.

Pääministeri Juha Sipilä lähetti Ylen toimittajalle ja Jääskeläiselle viime perjantaina parikymmentä sähköpostiviestiä, joissa hän esimerkiksi kertoi arvostuksensa Yleen olevan täysi nolla. Jääskeläisen mukaan Ylen journalistinen johto teki maanantaina linjauksen, että Sipilää koskevaa uutisointia rajoitetaan, mikä on raivostuttanut toimittajia. Julkisuudessa on spekuloitu sillä, oliko kyse toimittajien vaientamisesta.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot