Mainos

Ylen Jungnerilla vakava sairaus

Yleisradion tuleva toimitusjohtaja arvioi kykenevänsä hoitamaan tehtäväänsä pari viikkoa sitten todetusta eturauhassyövästä huolimatta.

Yleisradion tuleva toimitusjohtaja Mikael Jungner on ilmoittanut sairastavansa eturauhassyöpää.

Sairaus ei kuitenkaan estä Jungneria ottamasta vastaan Ylen toimitusjohtajan tehtävää toukokuun alussa. Jungner arvioi kykenevänsä hoitamaan tehtävänsä sairaudesta huolimatta.

Sairautta hoidetaan tällä hetkellä lääkkeillä, ja Jugner kertoo vointinsa olevan hyvä. Mikäli sairaus vaatii työstä poissaoloa, varatoimistusjohtaja Seppo Härkönen hoitaa Jungnerin tehtäviä.

Jungner valittiin Yleiradion uudeksi toimitusjohtajaksi yllätysnimenä marraskuussa. Hän toimi aiemmin Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana.

Värikäs valintaprosessi johti useamman Ylen hallintoneuvoston jäsenen eroon, kun kahden etsijän ryhmä ehdotti paikalle ensin toista samaisen ryhmän jäsenistä, kansanedustaja Jouni Backmania, joka ei kuitenkaan saanut tarpeeksi tukea.

Valitsijat arvostivat Jungnerin laajaa liiketoiminta- ja hallinto-osaamista ja yhteiskuntasuhteita. Jungnerilla ei ole journalistista taustaa, ja hän sanoi marraskuussa käyttävänsä ajan ennen toukokuuta juuri journalismiin perehtymiseen. Koulutukseltaan Jungner on oikeustieteen lisensiaatti.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot