Mainos
Mainos

Ylen tv-lähetykset täyttävät 60 vuotta – teekkarit tempaisivat jo ennen sitä

Yleisradion televisiolähetykset täyttävät tänään 60 vuotta. 

Ylen ensimmäinen tv-lähetys lähti eetteriin 14. maaliskuuta 1957 Radiotalon kuunnelmastudioon rakennetusta tv-studiosta. Lähetyksen ohjasi ja kuulutti Saara Palmgren, kameran takana oli Pentti Valkeala ja studion tv-tekniikasta vastasivat teekkarit Pentti Pesari ja Jorma Manninen, Yle kertoo tiedotteessaan. 

Kevään aikana lähetettiin ohjelmaa noin 30 tuntia. Ylen ensimmäiset tv-ohjelmat olivat pääasiassa 16 millimetrin filmejä tai studiokeskusteluja. 

Ensimmäinen tv-lähetin oli sijoitettu Helsingin Olympiastadionin torniin. Lähetykset näkyivät noin 50 kilometrin säteellä Helsingin ympäristössä. 

Koetoimintaa jatkettiin syksyllä. Tv-lähetysten määrä oli syksyllä 121 tuntia, missä oli mukana Mainos-TV:n seitsemän tunnin osuus. Television ohjelma- ja tuotantohenkilöstön määrä Yleisradiossa oli vuoden 1957 lopulla 40 henkilöä.

Television säännöllinen ja edelleen jatkuva ohjelmatoiminta alkoi presidentti Urho Kekkosen uudenvuodenpuheella uudenvuodenpäivänä 1958.

Teekkarit olivat ensimmäisiä 

Yle muistuttaa tiedotteessaan, että Suomen aivan ensimmäisten tv-lähetysten takana olivat teekkarit. Radioinsinööriseura oli perustanut syksyllä 1954 Televisiokerhon yhteistyössä Teknillisen korkeakoulun ja radioalan teekkareiden kanssa. Suomen ensimmäinen tv-lähetys lähetettiin toukokuussa 1955 Teknillisen korkeakoulun radiolaboratoriosta. 

Televisio-ohjelmat kiinnostivat suuresti heti alusta alkaen. Televisiovastaanottimia oli vuoden 1957 lopulla noin tuhat. Tv-lupa otettiin käyttöön vuoden 1958 alussa ja vuoden lopussa lupia oli noin 7 800. 

1960-luvulla televisiot yleistyivät nopeasti. Television jakeluverkkoa rakennettiin ripeästi koko maan kattavaksi, ja lähes 100 prosentin peitto saavutettiin vuonna 1968. 1960-luvun loppuun mennessä jo miljoona suomalaista taloutta oli hankkinut tv-luvan ja 1970-luvulla lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa oli tv-vastaanotin.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme