Mainos
Mainos

Yli puolet naisista haluaisi liikkua enemmän

Yli puolet naisista haluaisi liikkua nykyistä enemmän, ilmenee tuoreesta nettikyselystä. Liikunnan lisäämisen esteeksi mainitaan useimmin oma saamattomuus ja laiskuus. Lisäksi kodinhoidon, työn ja muiden harrastusten koetaan rajoittavan liikkumista.

Monet suomalaiset naiset kertovat kuitenkin liikkuvansa määrällisesti paljon. Joka kolmas kyselyn vastaaja ilmoittaa kuntoilevansa viisi kertaa viikossa.

Keskimäärin liikkumiseen käytetään viisi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia. Siitä reilut kaksi tuntia on rauhallista liikkumista ja loput ripeää tai voimaperäistä kuntoilua.

Vastaajat pitävät liikkumista tärkeänä etenkin terveyden ja painonhallinnan kannalta.

Kyselyyn vastasi nettipaneelin kautta yli tuhat suomalaista naista syyskuussa. Kyselyn toteuttivat liikuntajärjestöjen kattojärjestö Suomen liikunta ja urheilu SLU, Sport-lehti, Microsoft ja IRO-Research. Vastaajat poimittiin IRO-Researchin paneelista, joka on noin 40000 henkilön valtakunnallinen vastaajatietokanta.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme