Mainos
Mainos

Ylikomisario vaatii Helsingin keskustan telttaleirejä purettavaksi – "Rautatientorin tienoosta on tullut pelottava paikka"

Kokoomuksen kuntavaaliehdokas ja Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein vaatii Helsingin keskustaan pystytettyjä telttaleirejä purettavaksi turvallisuussyihin vedoten.

Pastersteinin mukaan turvapaikanhakijoiden puolesta ja heitä vastaan Helsingin Rautatientorille perustetut leirit aiheuttavat häiriötä ja ovat turvallisuusuhka.

– Rautatientorin tienoosta on tullut ilta- ja yöaikaan jopa pelottava paikka. Syynä tähän on se, että turvapaikanhakijoiden puolesta ja heitä vastaan osoitetaan mieltä eri puolilla aseman aluetta. Kaikki sivullisetkaan eivät säästy huutelulta, mies perustelee blogissaan ja jatkaa, että torille kyhätyt rakennelmat pakottavat jalankulkijat pyörätielle muutenkin ahtaassa kohdassa.

Pastersteinin mukaan mielenosoittajat ovat myös käyneet tarpeillaan läheisen kahvilan kyljessä. Hänen mukaansa leiriytymisestä Helsingin keskustassa aiheutuukin kaupungille ylimääräisiä siivouskustannuksia. Hänen mukaansa tulisi pohtia myös sitä, ilmestyykö Rautatientorille kokonainen telttakylä, ellei mielenosoittajien puuhiin puututa.

Hänen mukaansa teltat pitäisi määrätä poistettavaksi torilta öiden ajaksi.

– En ota kantaa siihen, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, enkä tuomitse mielenosoituksia, koska niihin on Suomessa ihmisillä oikeus. Sen sijaan käännän katseeni (apulaiskaupunjohtaja) Pekka Sauriin, joka vastaa muun muassa kaupungin torialueita hallitsevan Rakennusviraston toiminnasta.

Pasterstein korostaa MTV Uutisille, että hänen kantansa ei ole poliisin virallinen kanta Rautatientorin mielenosoituksiin. Hän sanoo kirjoittaneensa ajatuksiaan blogiin yksityishenkilönä ja kuntavaaliehdokkaana, ei poliisina.

Muokattu juttua: Pasterstein korostaa puhuvansa kuntavaaliehdokkaana, ei poliisin edustajana.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme