Mainos

Yliopisto-opintoihin kaavaillaan uutta aikarajaa

Yliopisto-opintoihin kaavaillaan aikarajaa. Vielä keskeneräisen muistioluonnoksen mukaan opiskelijalla olisi pääsääntöisesti seitsemän vuotta aikaa suorittaa maisteritason korkeakoulututkinto.

Aikaraja liittyy tutkintorakenteen uudistukseen, jota valmistellaan opetusministeriön työryhmässä. Tiettävästi aikarajasta ollaan työryhmässä vielä monta mieltä.

Tavoite on, että maisterit valmistuisivat viidessä vuodessa. Ensin suoritettaisiin kolmivuotinen kandidaatintutkinto, sitten kaksivuotiset maisteriopinnot. Opiskelijat valittaisiin aluksi suorittamaan alempaa tutkintoa, mutta maisteriksi voisi yleensä jatkaa ilman uutta karsintaa. Tutkinnon laajuus mitattaisiin opintopisteissä. Kandidaatinopinnot tuottaisivat 180 pistettä, maisteriopinnot 120 pistettä.

Opinnot tulisi mitoittaa niin, että tutkinnon ehtii suorittaa tavoiteajassa. Uusi tutkintorakenne tulisi käyttöön 2004.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot